Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 12. joulukuuta 2019

50. Special Olympics mitali, latinotanssia ja työssä oppimista

50. mitali
Latino Show Cup Tampere
Marraskuu meni treenatessa kisaillessa ja työharjoittelussa. Marraskuun puolessa välissä oli ensin Latino Show Cupin ensimmäine osakilpailut Tampereella oman joukkueen, Erityistähdet, kanssa. Ryhmän esitys sujui
hienosti tuoden ensimmäisensijan.

Seuravaana päivänä oli vuorossa Special Olympics rytmisen voimistelun kisa Seinäjoella. Suoritukset sujuivat kohtuullisen hyvin, kuitenkin tuleviin kisoihin jäi parannettavaa. Pallo ja keilaohjelmista kuitenkin tuli ennätyspisteet.

Kisoista tuli 50. Special Olympics mitali. Takana 50 hienoa elämystä ja paljon uusia ystäviä.

Latino Show Cup Kauniainen
Marras-joulukuun vaihteessa oli Latino Show Cupin toinen osakilpailu . Myös siinä joukkue onnistui hienosti vieden jälleen voiton. Vielä on yksi osakilpailu jäljellä tammikuussa Järvenpäässä.

Työssä oppimisjakso on ollut meneillään ja huomenna on viimeinen työharjoittelupäivä. Tänäänoli osaamisen osalta näyttö joka sujui mainiosti. PIan alkaa loma ja opintojen viimeinen lukukausi.

Myös harjoittelu Danielan kanssa rytmisen voimistelun Unified esitystä varten on hyvällä mallilla. Sen pääsee esittämään tulevana sunnuntaina. Toivottavasti ian olisi myös Unified kisat joihin voisi mennä mukaan kaikilla välineillä.
Unified joukkue valmiina tulevaan esitykseen




keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Kisakatselmus, unified voimistelua ja työharjarjoittelua


Juvansilla treenit
SC Vantaaan kisakatselmus
Lokakuu on mennyt koulussa ja treenatessa, ja välillä myös syyslomalla mökkeillessä. Alkukuusta oli Special Olympics monilajileiri, jossa oli mukana lähes kaksikymmentä voimistelijaa ja kymmeniä muiden lajien edsutajia, oli jälleen paljon tuttuja joita oli leirillä mukava tavata. Kuun puolivälissä oli SC Vantaan kisakatselmus jossa pääsi esittämään ensikertaa uuden nauhaohjelma. Suoritus sujui erittäin hyvin vaikka loppu puolella oli hiukan liikaa vauhtia, mutta kokonaisuutena onnistunut ensi esiintyminen.


Unified treeni Danielan kanssa
Myös tanssi harjoitukset ovat jatkuneet tiiviisti, ensimmäisiin tanssikisoihin on reilu pari viikkoa aikaa. Ensin on Tampereella tanssikilpailut ja seuraavana päivänä Seinäjoella Special Olympics rytmisen kisat.

Viime viikonloppuna oli ensimmäiset treenit Special Olympics Unified voimisteluharjoitukset. Siinä kisataan yhdessä partnerin kanssa samalla ohjelmalla ja molempien suoritukset arvioidaan ja yhteenlasketut pisteet ovat parin loppupistemäärä. Uniikkien apuvalmentaja Daniela ryhtyi pariksi ja ensi esiintyminen yhteisesityksenä nähdään seuran joulunäytöksessä. Toivotaan että keväällä päässään myös tekemään kisaesitykset kaikilla välineillä.

Mökillä pääsi jälleen Javansin hienolle salille harjoittelemaan ja käymään ohjelmia läpi, samalla pystyi helposti tekemäään hieman voimaharjoittelua muun treenin oheen. Loman jälkeen oli vuorossa asumisharjoittelu jakso.

Koulussa alkoi myös työharjoittelujakso vanhustentalon pesulassa. Töissä on ollut oikein mukavaa ja oppii käytännössä opiskeltuja asioita. Harjoittelu kestää joululomaan asti kolmena päivänä viikossa.

Myös kerran viikkon pidettävät ratsastus harjoitukset ovat jatkuneet normaalisti. Nyt odotellaan lumen tuloa ja alppikauden alkua. Ensimäinen leiri pidetään joulukuun puolessa välissä.

perjantai 27. syyskuuta 2019

Special Olympics ratsastuskisat ja EU komissaarin tapaaminen

Viime viikonloppuna käytiin kouluratsastuksen Special Olympics mestaruuskisat. Kaksipäiväiset kisat keräsivät kolmeisenkymmentä ratsastajaa eri sarjoihin. Sagalla kisat menivät erittäin hyvin, saavutuksena sekä pronssi että hopea. Hevosen kanssa kaikki sujuivat hienosti vaikka sitä pitikin aktiivisesti saada liikkeelle. Muutoinkin kaksi päiväiset kisat oli hieno kokemus yöpymisineen ja illanviettoineen kavereiden kanssa.

Alkuviikolla oli lyhyt kohtaaminen Euroopan Unionin komissaarin, Tibor
Komissaari Tibor Navracsicsen vastaanottaminen
Navracsiciksen kanssa, jonka Saga sai toivottaa tervetulleeksi Suomeen ja avaamaan EU:n Week of Sport -tapahtuman Espoon Leppävaarassa. Hauska kokemus kaiken kaikkiaan.

Tämä viikko on sujunut jälleen asumisharjoittelussa ja sieltä käsin käyty kuolua ja erilaisiin harrastuksiin. Syyskuun aikana SC Vantaan voimisteluharjoitukset ovat päässeet hienosti käyntiin uuden valmentajan kanssa. Uuttaa nauhaohjelmaa on päässyt myös tekemääntreeneissä. Naru ohjelma on vielä suunnitteilla, mutta tuleviin marraskuun kisoihin varmaan mennään vielä vanhalla ohjelmalla. Myös latinalaisen tanssin harjoittelu on lähtenyt hyvin liikkeelle ja puolentoista kuukauden kuluttua on tarkoitus mennä kisoihin tanssiryhmän kanssa.

Koulussa kaikki myös sujuu hienosti. Koulussa on alkamassa kurssi valmentamisesta, johon an tarkoitus ottaa osaa. 









sunnuntai 25. elokuuta 2019

Elokuu ja koulun alku

Elokuun alku on mennyt koulurytmiin totutellessa. Viimeinen vuosi koulussa on lähtenyt oikein hyvin liikkeelle ja on ollut taas mukavaa tavata kaikki koulukaverit. Elokuulle mahtui yksi asumisharjoitteluviikko, siellä oli useita tuttuja joiden kanssa viikko sujui hienosti. Sieltä käsin oli myös käynti Ylis festareilla Nokialla. Oli hyvä reissu ja hyvät esiintyjät lavalla mm. Ellinoora ja Juha Tapio sekä hauskaa kaveriseuraa.

Myös ratsastustunnit Kartanon ratsastajien tallia alkoivat. Siellä harjoitellaan kisaohjelmia, jotta syyskuussa Special Olympics mestaruuskisoissa ollaan hyvässä vireessä.

Voimistelun osalta keskittyminen on ollut edelleen uuden nauhaohjelman tekemisessä, joka alkaa olla nyt valmis. Varmasti joitain muutoksia siihen matkan varrella vielä tehdään, mutta ohjelman runko on nyt valmiina ja sitä työstetään tulevina kuukausina, samalla hiotaan pallo sekä keilaohjelmia. Seuraavana on sitten vuorossa  uuden naruohjelman rakentaminen. Ja jatkuvasti pyritään kehittämään peruskuntoa mm. rapussissa juoksua, koiran ulkoiluttamista sekä voimistelun perusominaisuuksia. Mitään kisoja valitettavasti ei ole nyt tiedossa, mutta pitää katsoa jos joihinkin stara esiintymisiin voisi mennä mukaan jotta saa kisan omaista kokemusta kanveesilla.





keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Heinäkuu lomaillen ja treenaten






Kesä on sujunut hienosti ja on ollut monenlaista puuhaa kesätöiden loputtua.  Mökillä on vietetty aikaa mummon ja ukin sekä muiden sukulaisten ja tuttavien kanssa. Välillä ollaan käväisty kotona ja samalla juhlimassa serkun rippijuhlia ja saatettu sisko matkana kielikurssille ja vastaanotettu takaisin kotiin. Myös Lappeenrannassa on käväisty muutamasti tapaamassa mummoa, tätiä, setiä ja serkkuja.

Harjoittelemaan on ehtinyt lähes joka päivä, välillä parikin kertaa päivässä. Erityisen mukavaa on ollut taas treenailla Kuntokeskus Juvansin idyllisellä salilla. Salilla pystyi hyvin tekemään sekä voimaharjoittelua että lajiharjoituksia. Uutta nauhaohjelmaa työstettiin heinäkuussa, nyt noin 2/3 osaa on melko valmiina ja sitä harjoiteltiin salilla useampaan kertaan. Vielä ohjelman loppuosan rakentaminen ja sitten pääsee viemään läpi koko uutta ohjelmaa. Sen jälkeen alkaa uuden naruohjelman luominen. Saliharjoittelun lisäksi ohjelmassa oli juoksua niin radalla kuin hiekkatiellä ja rappusissa. Lisäksi fysioterapeutin antamia harjoitteita on tehty useana päivänä.

Viimeisen kouluvuoden alkuun on vielä viikko. Tämä viikko menee Sport Club Vantaan leirillä treenatessa. Viikonloppuna vielä käväisy Lappeenrannassa ja sitten kohti uutta lukuvuotta.










torstai 4. heinäkuuta 2019

Kesätöissä

Kesätöissä Burger Kingissä on kaikki sujunut hienosti. On ollut viihtyisää olla siellä ja työkaverit ovat ottaneet hyvin vastaan ja opastaneet tarpeen tullen. Työhön on kuulunut niin salin siivousta ja kaikenlaista erilaista hommaa.

Kisoissa pyörähtänyt nilkka vaivasi erityisesti ensimmäisen viikon aikana, kun siihen tuli työpäivän aikana jonkin verran rasitusta, mutta nyt se alkaa olla taas kunnossa. Treenaaminen on jäänyt lähes kokonaan nyt tauolle pariksi viikoksi nilkan takia, ainoastaan fysioterapeutin antamia harjoitteita on ollut ohjelmassa. Nilkka on harjoittelun osalta saanut parantua rauhassa. Nyt alkaa hiljalleen sen rasittaminen ja paluu täysitehoiseen treenaamiseen.

Seuraavana on tarkoituksena tehdä uudet ohjelmat nauha- ja naruohjelmiin, joita kesän aikana pääsee harjoittelemaan. Ja samalla luoda peruskuntoa tulevaan kauteen.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Britannian avointen mestaruus

Kisat Leicesterisssä ovat takanapäin. Kisat onnistuivat erittäin hyvin kaikinpuolin. Jokaisesta välineestä voitto hyvillä pisteillä ja samalla Britannian avointen downin sydrooma voimistelijoiden rytmisen voimistelun kokonaismestaruus, josta mukaan kotiin tuli mestaruuspokaali. Iso kiitos kuuluu pikku siskolle, joka on valmentanut ja kisoissa auttoi tekemään hyvät suoritukset.

Ensimmäisessä ohjelmassa keilojen kanssa loppu puolella ohjelmaa hypyn alastulossa vääntyi nilkka joka on edelleen muutama päivä kisan jälkeen turvoksissa, mutta onneksi pystyy kuitenkin kävelemään lähes normaalisti ja toivottavasti myös taas treenaamaan ensi viikolla. Onneksi kisapaikalla oli heti jääpussi, jonka sai ensiapuna nilkkaan ja sen avulla pystyi viemään kisat loppuun. Muutoin suoritukset olivat onnistuneita, erityisesti narun kanssa oli hyvä esiintyminen, ehkä yksi parhaista nykyisellä ohjelmalla.

Leicesterissä oli muutoinkin erittäin hyvä tunnelma, kun Suomesta oli lisäksi kaksi voimistelijaa junioreiden sarjassa tukijoukkoineen. Molemmille voimistelijalle omien sarjojensa voitot kaikissa välineissä. Kaikilla oli erittäin hyviä kilpailusuorituksia, taso Suomessa kasvaa koko ajan. Kisojen jälkeen juhlittiin menestystä ja onnistuneita suorituksia koko Suomen joukkeen kanssa yhteisellä illallisella.

Kisamatka kaikkine valmistautumisineen oli hieno kokemus kaikin tavoin.

Leicesteristä matka jatkui viehättävään Oxfordiin ja sieltä edelleen Lontooseen.
Meikit ennen kisaa






   



tiistai 11. kesäkuuta 2019

Leireilyä ja kisoihin valmistautumista

Lihaskartoitus menossa
Viimeistelyharjoitukset ovat hyvässä vauhdissa, kun kisoihin on enää muutama päivä. Nyt on käyty treenaamassa Sport Club Vantaan kanveesilla, jossa on pystytty tekemään täysipainoisia ohjelmien läpivientejä. Ohjelmat alkavat sujua hyvin, mutta vielä pientä hiomista riittää, kuten lajiin kuuluu. Keilaohjelma alkaa myös sujua paremmin, kun on viimein pääsyt tekemään sitä oikeankoisella matolla. Vielä ennen kisaa muutama treeni, joissa keskitytään ryhdikkääseen ja sulavaan tekemiseen.

Tasapainoilua
Uusia harjoitteita
kokeilemassa
Alkuviikosta oli käynti fysioterapeutin luona, fyssarilla käynnistä on puhuttu jo pidempää ja se toteutui viimein näin kisojen alla. Tarkoituksena oli käydä läpi lihastasapainoa ja millaisia harjoitteita olisi hyvä tehdä jotta aukikierrot, tasapainot ja joitain muita kehonhallintaan liittyviä lihaksia voisi vahvistaa. Art Fysiossa  loistava @fysiottituden fysioterapeutti Jaana Nurminen kävi Sagan kanssa parin tunnin ajan läpi erityisesti keskivartalon hallintaan liittyviä lihaksia. Jaana pääsi heti kiinni oleellisimpiin kohtiin joita vahvistamalla saadaan kehitettyä liikkumista tasapainoisemmaksi ja vahvemmaksi. Nyt on erinomainen setti harjoitteita, joiden avulla kehon hallinta varmasti kehittyy.

Edellisellä viikolla päivät menivät Sport Club Vantaan voimisteluleirillä, jossa oli mukana muutama voimistelukaveri Uniikeista muiden voimistelijoiden lisäksi. Leirillä pääsi hyvin tekemään perusvoimistelua ja tauoilla hiukan kisaohjelmia, lähinnä keiloilla joilla harjoiteltiin erityisesti pientä muutosta joka tehtiin vielä ohjelmaan. Leirillä oli myös tanssia ja esitys leirin lopuksi, myös kaksi fysioterapeuttia kävi leirillä ja antoi Uniikeille muutaman yhteisen treeniohjeen, Samalla viikolla koko viikko oli asumisharjoittelua jossa oli myös useita tuttuja ja kaikenlaista arjen puuhaa.