Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 25. tammikuuta 2019

Pajulahti Games

Viime viikonloppuna käytiin Pahjulahti Gamesit Pajulahdessa ja Messilässä. Kahdeksassa eri lajissa oli vajaa 300 kisaajaa 22:sta eri maasta. Alppikisoihin osallistui Suomen kisaajien lisäksi laskijoita Norjasta, joista useimmat oli mukana viime vuonan Norjan Furutangenissa pidetyissä kisoissa. Oli hauska tavata taas tuttuja kisaajia.

Perjantaina oli kolme tasolaskua seuraavan päivän pujottelu- ja suurpujottelukisaa varten. Laskut sujuivat hienosti. Lauantaina aamupäivällä oli vuorossa pujottelukilpailu. Laskuja oli kaikkiaan kolme joista kaksi parasta aikaa laskettiin yhteen. Toisessa laskussa, radan lopussa laskulinja meni pitkäksi ja edelleen päin keppiä, seurauksena kaatuminen. Mitään ei onneksi kuitenkaan käynyt ja kolmas lasku sujui taas mallikkaasti.

Pujottelun jälkeen oli tauko, jolloin ehti käydä syömässä. Tauon jälkeen oli vuorossa suurpujottelukisa. Tällä kertaa kakki laskut meni onnistuneesti läpi.

Norjalaislaskijat olivat tällä kertaa selvästi parempia, joten sijoituksena oli kaksi kolmatta sijaa. Laskut sujuivat hyvin, mutta hiukan tarvitsee saada suksien laskuasentoa paremmiksi, jotta vauhti pysyy paremmin käännöksissä. Lisää laskuja alle, niin varmasti vauhtikin lisääntyy.

Viikolla ratsastus peruuntui liian kylmän kelin takia, jolloin oli hyvä mennä Esport Arenalle tekemään juoksutreeni. Myös seuraavana päivän oli juoksutreeni radalla, molemmilla kerroilla pari kilsaa hölkkää ja viisi sadan metrin vetoa. Torstaina jatkui taas laskettelutreenit Napakettujen kanssa Solvallassa. Ja tänään oli siten vuorossa Liikuntastudio Hyvä Olossa voimisteluharjoitukset huomista Sport Club Vantaan 10-vuotisgaalassa esiintymistä valmistellen. Siellä tarkoitus esittää yleisölle pallo-ohjelma.



sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Juoksua, laskettelua, voimistelua, ratsastusta, keilailua


Reiluun viikkoon on ollut paljon erilaisia treenejä ja muuta toimintaa. Myös koulu jatkui taas loman jälkeen.

Voimistelutreenejä on ehtinyt tekemään kolmesti, pari kertaa Liikuntastudio Hyvä Olon salilla ja yhdet Uniikkien treenit. Salilla harjoiteltiin uuden keilaohjelman osia, vielä ohjelma on kesken, mutta hiljalleen se valmistuu ja pääsee harjoittelemaan koko ohjelman läpivientejä. Lisäksi Napakettujen alppihiihtokausi pääsi alkuun, hyvä porukka taas mukana treenailemassa Swinghillin mäessä ja ensi viikonloppuna onkin jo paripäiväiset kansainväliset kisat, edessä yhdeksän kisalaskua ja tiukkaa kamppailua sijoituksista.

Ratsastustunti oli tiistaina. Tällä kertaa pääsi ratsastamaan Tiksulla, joka on suosikki hevonen. Edellisenä viikonloppuna oli keilailua kavereiden kanssa ja tänä viikonloppuna leffassa perheen kanssa katsomassa uusi Maija Poppanen ja ulkona syömässä. Myös Esport Arenalla ehti käydä juoksemassa sadanmetrin vetoja. Hyvää valmistautumista ensi viikonlopun alppihiihtokisoihin.



lauantai 5. tammikuuta 2019

Uusi vuosi


Vuoden vaihde meni mökillä lomaillessa. Samalla pääsi  pari kertaa treenaamaan valmentajan kanssa Tahkon rinteillä tulevia alppihiihtokisoja varten. Muutaman viikon kuluttua on kisat Messilässä jonne tulee kisaajia myös Norjasta. Valmentajan palaute oli, että laskeminen on parantunut ja selvästi on tullut jalkoihin lisää voimaa joka näkyy laskemisen hallinnassa ja käännöksissä.

Laskettelun lisäksi lomalla on tullut tehtyä lähes joka päivä voimistelutreenejä. Mökillä ollessa pääsi taas idylliselle Juvansin salille harjoittelemaan. Nyt tehdään ja harjoitellaan uutta keilaohjelmaan. Ajatuksena on saada vähän lisää vauhtia tekemiseen ja joitain uusia haasteita liikkeisiin. Lomalla onnistui jo siltakaato ja sieltä takaisin seisomaan. Koko ajan taidot lisääntyy ja uudet liikkeet alkavat onnistua paremmin.