Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Special Olympics kouluratsastus mestaruuskilpailut


Kouluratsastus on ollut tänä vuonna 30-vuotta mukana Special Olympics lajina. Senkin takia oli hienoa kun Kartanon ratsastajien järjestämissä Suomen Special Olympics mestaruuskisoissa oli yli 30 osanottajaa kilpailemassa kahtena päivänä mestaruuksista. Ravijoella käydyissä kisoissa nähtiin paljon hienoja suorituksia, joissain sarjoissa erot olivat marginaalisia. Mutta erityisen hienoa oli koko kisaporukan hyvä henki läpi kaksipäiväisten kilpailujen.

Sagalla oli onnistuneet suoritukset, saavutuksena kaksi pronssia. Suorituksiin tarvitaan vielä hiukan lisää tarkkuutta,  jotta ratsastuslinjat menevät tavoitteen mukaisesti, mutta harjoittelumäärään nähden erinomainen tulos.

Vaikka takana on taas viikko johon on mahtunut paljon menoa ja toimintaa niin koulussa kuin sen jälkeen, niin jaksaminen on ollut erinomaisella tasolla. Kisoista kotiin palattua pikainen välipala, suihkuissa hevospölyt pois ja kohti SC Vantaan Uniikkien puolitoistatuntisia voimisteluharjoituksia.



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Konsertti, treeniä juhlaa ja vaikuttamista


Viikkoon on mahtunut jälleen paljon tapahtumia. Kelien ollessa vielä hyvät tuli käytyä tutuksi tulleilla portailla tekemässä porrastreeni. Ratsastus jatkui tavanomaisesti, tällä kertaa sai ratsastaa Tiksullla. Rytmisen voimistelun harjoitukset sujuivat normaaliin tapaan torstaisin ja sunnuntaisin, harjoituksissa tehtiin eri välineillä niin level 1 kuin level 2 ohjelmia.

Keskiviikkona pääsi kavereiden kanssa katsomaan Elämä lapselle konserttia, jonne Me Osalliset ry oli järjestänyt lippuja ja osittain sponssannut niitä. Mukana oli iso joukko tuttuja kavereita. Ehdoton kohokohta konsertissa oli Miklun eli MG:n esitys.

Perjantaina koulun jälkeen oli kaverin synttärit, jossa meni tuo
ilta. Pääsi hiukan herkuttelemaan ja nauttimaan alkavasta viikonlopusta hyvässä seurassa.

Koulu on sujunut hienosti ja aktiivisesti. Saga on lähtenyt mukaan tutor toimitaan. Hänet valittiin myös oppilaskunnan hallitukseen, joten Saga pääsee heti mukaan vaikuttamaan oman opiskelun ohessa.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Harrastuksia, koulua ja kyläilyä

Syksyn kaikki harrastukset, rytminen voimistelu, ratsastus ja partio ovat nyt alkaneet, joten ohjelmaa riittää koulun jälkeen. Vaikka koulupäivät ovat hiukan edellistä vuotta pidemmät, niin kotiläksyjä taas on vastaavasti vähemmin opiskelun painottuessa käytännön harjoitteluun ja sitä kautta oppimiseen. Koulun jälkeen jaksaa maniosti harrastaa ja omaa aikaa jää vielä runsaasti. Lauantaina oli kyläilyä, jolloin tapasi kolme ystävää jo lähes 17 vuoden ajalta.

Partio pääsi hyvin käyntiin ja rytmisen voimistelun osalta torstaitreenien uusi harjoittelupaikka löytyi pienen etsimisen jälkeen. Ratsastuksessa sai ratsastaa Erikillä ja valmistautuminen Vironlahdella pidettäviin ratsastuksen Special Olympics mestaruuskisoihin on täydessä vauhdissa. Tällä kertaa ohjelmassa tulee olemaan Special Olympics kaksi raviohjelmaa, jota on nyt ahkerasti harjoiteltu. Sunnuntaina oli tutulla porukalla rytmisen voimistelun  harkat, jossa suunniteltiin yhteistä joukkueiltaa.

Alku- ja loppuviikkoon mahtui vielä nousuja rappusissa. Perjantaina sai paljon kehuja reippaasta nousemisesta toiselta rappusissa kuntoilevalta.

Saga mukana edistämässä Suomen Vammaisurheiluliiton ja Suomen Paralympiakomitean järjestämää tapahtumaa kansainvälisenä tyttöjen päivänä  11.10.2017.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syksyn treeni kausi alkoi

Odotettu päivä koitti viimein, kun rytmisen voimistelun treenikausi alkoi SC Vantaan Uniikit X ryhmän kanssa. Oli hauska nähdä ja treenata kesän jälkeen tuttujen seurakavereiden kanssa, osaa heistä on jo ehtinyt nähdä samassa koulussa. Samoin valkkuja oli kiva nähdä jälleen.

Alkuviikosta ehti käymään kiipeämässä rappusia, jälleen yhteensä vajaa tuhat kiivettyä rappusta. Ja jonkin verran lihaskuntoharjoittelua pitkin viikkoa.

Koulussa jatkui siivoustaitojen opisekelu käytännön harjoitteluilla. Lisäksi ohjelmassa oli powerpoint esitysten tekemistä ja niiden jakamista sähköpostilla.