Viime viikko meni lomaillessa Italiassa, alkuun Firenzessä ja siitä Toscanan maaseudulle. Treeni oli pitkälti kävelyretkiä kaupungilla ja uintia altaalla. Treenivälineet olivat matkassa mutta sopivaa treenipaikkaa ei oikein ollut, mutta muutamasti niilläkin käytiin kaikki ohjelmat läpi.
Loman jälkeen viikko jatkui asumisharjoittelussa. Siellä ohjelmassa retkiä, arjenaskareita ja kavereiden kanssa oleilua.
Maanantaina jatkui myös tiukka harjoittelu kohti MM-kisoja. Hienoa kun pääsee harjoittelemaan Sport Club Vantaan kanveesille, näin saa hyvää viimeistelytuntumaa oikean kokoisella matolla ennen kisoja. Rutiinit sujuvat hyvin, mutta työstettävää riittää kisoihin asti, kuten lajiin kuuluu, aina on parannettavaa.
Sivun näyttöjä yhteensä
maanantai 25. kesäkuuta 2018
perjantai 15. kesäkuuta 2018
Treeniä ja töitä
Harjoittelu kohti Saksan MM-kisoja jatkuu tiiviisti. Maanantaina Terhi-valmentajan kanssa katsottiin vielä ohjelmia läpi ja tehtiin viimeiset muutokset ennen kisoja. Terhi kävi kaikki ohjelmat läpi ja teki tuomareille arvostelulomakkeet kisoja varten ohjelmien rutiineista. Nyt on vielä kolme viikkoa aikaa hioa ohjelmia kuntoon.
Loppuviikosta oli haastattelu tulevista MM-kisoista ja pallo-ohjelmasta otettiin video VAUn Facebook-sivuille. Ohjelmissa on vielä työstettävää ennen kisoja. Ohjelmien rutiinit sujuvat hyvin, mutta monia osia pitää työstää vielä parempaan kuntoon.
Toinen viikko työharjoittelussa sujui myös erinomaisesti. Saga totesi, että opiskelujen jälkeen hän haluaa töihin tuonne Scandiciin. Siellä oli tosi mukavia työkavereita ja työt olivat erittäin kivoja. Sagan sai erinomaisen työtodistuksen, josta saa olla todella ylpeä. Loma on ansaittu.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018
Kesätyöt ja radiohaastattelu
Viikko alkoi kesätöissä tutussa Hotelli Scandicissa Espoossa. Työpaikkana on hotellin ravintolan ja keittiön puoli, jossa on kaikenlaista järjestelyä ja siivoilua eli opiskeluun liittyviä oman alan työtehtäviä. Ensimmäinen viikko meni nopeasti ja töissä oli mukavaa, oli helppo aloittaa siellä kun kymppiluokalla oli ollut samassa paikassa muutaman viikon työharjoittelussa, niin työt ja ihmiset ovat entuudestaan tuttuja.
Keskiviikkona ja torstaina oli töiden jälkeen haastatteluja Radio Suomen Akuutti ohjelmaan. Haastattelun aiheena oli downin syndrooman nuoren itsenäistyminen, ensimmäisenä päivänä haastattelua tehtiin voimistelutreeneissä ja puhuttiin erityisesti urheilusta ja harrastusten merkityksestä itsenäistymisessä ja seuraavana iltana oltiin kotona ja juteltiin koulusta, töistä ja muista arjen asioista. Puolen tunnin radio-ohjelma tulee ulos syksyllä 29.10. klo 20.10
Perjantaina käväistiin tutustumassa tulevaan uuteen perheen jäseneen, koiranpentuun. Pentuja oli kaikkiaan kolme, vielä ei ole tietoa mikä niistä muuttaa heinäkuun puolessa välissä meille, mutta loppukesäksi tulee varmasti paljon uutta puuhaa eteen.
Viikonloppuna oli käynti Lappeenrannassa mummon luona ja samalla näki pitkästä aikaan myös viisi serkkua joiden kanssa riitti touhua satamassa ja mummon luona. Kotiin tulessa käytiin vielä lenkillä. Vauhdikas viikko jälleen takana.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
Loma alkoi
Alkuviikosta kummitädin kanssa oli käynti kampaajalla ja kun sää oli upea niin ohjelmassa oli myös retki Munkkiniemeen, jossa kohdattiin Salatut elämät -sarjan kaksi näyttelijää ja otettiin heidän kanssa yhteiskuva. Illalla tuli käytyä pitkästä aikaa juoksuradalla hölkkäämässä ja tekemässä hiukan sadan metrin vetoja, vauhti on pysynyt viime vuoden tasolla.
Ratsastuksessa oli myös kevään viimeinen tunti. Tiistain tunnin sai ratsastaa rauhallisella mutta hyvin isokokoisella Jumbolla. Hieman piti laittaa Jumboon vauhtia, jotta se pysyi jonkinlaisessa liikkeessä.
Loppuviikko oli asumisharjoittelua josta käsin käytiin viimeiset koulupäivät. Todistuskin oli oikein hyvä, voi olla oikein tyytyväinen. Lauantaina tavattiin kavereita ja sekä käytiin yo-juhlissa.
Sunnuntaina oli parin tunnit treenit salilla käyden läpi kaikkia ohjelmia ja pyrkien parantamaan rutiineja ja kaikkia osa-alueita. Vielä pitää käydä läpi kokonaisuudet ja miettiä onko tarvetta lisätä joitain liikkeitä lisää, jotta olisi mahdollisuudet parempiin pisteisiin. Vielä viisi viikkoa DS MM-kisoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)