Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. helmikuuta 2017

Rinteessä, eduskunnassa ja voimistelemassa

Eduskunnan Pikkuparlamentissa
Maanantai-iltana oli vuorossa Swinghillin laskettelurinteet, tällä kertaa hyvissä ajoin ennen rinteiden sulkemista. Keli oli mitä mainioin eikä hisseihin ollut juurikaan jonoja, joten muutamassa tunnissa ehti laskea parikymmentä laskua, ennen kuin alkoi olla kiire katsomaan Huippumallit haussa -ohjelmaa.

Tiistaina koulupäivän aikana oli käynti eduskunnan Pikkuparlamentissa, jossa pidettiin Kansalaisinfo. Aiheena oli vammaisen oppilaan paikka peruskoulussa ja ammatillisissa opinnoissa. Paikalla oli kahdeksan kansanedustajaa keskustelmassa ja vastaamassa aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Alkuun katsottiin video, jossa Saga esiintyy; Saga Tukiliiton videolla. Tavoitteena on, että kaikki ovat yhdenvertaisia yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Näissä asioissa Saga on mielellään esillä ja vaikuttamassa. "Kivaa oli."

Koulun ja eduskunnassa käynnin jälkeen, kotona pikainen vaatteiden vaihto, pieni välipala ja kohti treenisalia. Kevyen alkuverryttelyn jälkeen harjoituksina oli tason 1 eri ohjelmia. Ohjelmat olivat hyvässä muistissa vaikka pääpaino on ollut seuraavan tason ohjelmissa, mutta oli hyvä välillä tehdä vähän eri ohjelmia tavalliseen verrattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti