Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 11. helmikuuta 2021

Harjoittelua, kisoja ja töitä

Muutama kuukausi on vierähtänyt ja paljon on ehtinyt tehdä kaikenlaista. Alkutalvesta ennen lumien tuloa ehti käydä vielä juoksuradalla tekemässä vetoja, hyvää pohjaa talvea kohden. Voimistelussa seuran treenit menivät tauolle koronan  takia, mutta muutoin harjoittelu jatkui aktiivisesti. Vuoden vaihteessa oli hyvä parin viikon harjoittelukokonaisuus Juankoskella, Juvansilla. Loppu vuodesta järjestettiin vielä yhdet online voimistelukisat Argentiinassa, ne sujuivat hienosti kuten edelliset kisat Meksikossa. Alku vuodesta kaikki harjoitukset pääsivät jatkumaan tavalla tai toisella, niin voimistelu, ratsastus, alppihiihto kuin tanssikin.

Tässä kuussa on tulossa muutamat rytmisen voimistelun online kisat, yhdet USA:ssa, yhdet Meksikossa ja lisäksi kisat Japanissa. Kisoja varten on tehty etukäteen videoidut suoritukset kahdella välineellä. Kuvaukset pääsi tekemään SC Vantaan harjoittelusalilla Sokevalla.  

Japanissa pidettävät kisat kilpaillaan joukkueena. Joukkueeseen kuuluu neljä voimistelijaa, jokainen suorittaa kaksi välinettä ja kaikkien pisteet lasketaan yhteen. Sagan joukkue, Internatiol Stars, on kansainvälinen joukkue, jossa Sagan lisäksi mukana ovat Lani De Mello (USA), Gizela Billikova (Slovakia) sekä Melissa Escamilla (Meksiko). Kisoissa on mukana ainakin yhdeksän Special Olympics voimistelijoista koostuvaa joukkuetta. Kilpailu ei kuitenkaan ole Special Olympics kisa vaan tavanomainen rytmisen voimistelun onlinekilpailu, johon nämä yhdeksän joukkuetta ovat päässeet mukaan kilpailemaan muiden joukkuiden kanssa.

Ensimmäinen työpäivä alkamassa

Työt McDonald’sissa ovat sujuneet hienosti, nyt pari kuukautta töitä takana. Töissä alkaa rutiinit löytymään ja työt sujuvat mainiosti. Töissä on ollut erittäin kivaa ja työkaverit ovat mukavia.

Nuori toimija -koulutus tuli myös suoritettua, ”koulutuksessa nuoret saavat edellytykset toimia esimerkiksi ohjaajina, avustajina tai toimitsijoina liikuntaleireillä, urheiluseurassa tai kilpailutapahtumissa. Lyhyesti ilmaistuna koulutuksen käyneistä tulee Nutoja!”  Ensimmäisen jakson koulutuksesta onnistui vielä suorittaa Pajulahden urheilukeskuksessa, mutta toinen jakso hoitui etänä ja harjoitustyö tehtiin videoimalla kuvitteellinen ohjaamistilanne, joka toimi samalla alkulämmittelynä ennen omia suorituksia kisoja varten. 

Lisäksi vuoden alussa pääsi mukaan Kehitysvammaliiton Palkkaamo -projektiin Iskuryhmä-nimiseen keskusteluryhmään, jossa keskustellaan työelämästä ja siihen liittyvistä aiheista. Ryhmä koostuu työelämässä olevista kehitysvammaisista ympäri Suomen, osa on entuudestaan tuttuja harrastusten kautta, joten oli helppoa päässä heti mukaan keskusteluihin.