Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Harrastuksia, tapahtumia, asumisharjoittelua, koulua ja työharjoittelua

Viikko sujui mainiosti, alkuviikko koulua ja keskiviikosta perjantaihin työharjoittelussa. Maanantai oli Yhdessä! Together! tapahtuma jossa VAU oli yhtenä järjestäjänä. Tapahtuma pidettiin Vantaan Superparkissa, tapahtuman oli esteitä ylittävä ja liikkuva tapahtuma -teemalla. Superparkissa oli monenlaista toimintaa ja oli hauskaa hyppiä pitää hauskaa kaverin kanssa.

Ratsastuksessa oli tällä kertaa maastoratsastusta, keskiviikkona oli vuorossa partio ja torstaina voimistelutreenit, jossa harjoitellaan nyt joulunäytöksen ohjelmaa.

Torstaista sunnuntaihin oli kuukausittaisen asumisharjoittelujakson vuoro, joitain tuttuja oli samaan aikaan ja paljon riitti puuhaa. Perjantaina Saga ehdotti seuraavan päivän ruuaksi vihanneskeittoa, jota sitten lauantaina Saga pääsi tekemään. Paneuduttiin myös vaatehuoltoon ja erityisesti pesuun menevien vaatteiden lajitteluun, joiden käsittelyä on tarkoitus aktiivisesti jatkaa kotona.

Sunnuntai-iltaan mahtui vielä voimisteluharjoitukset. Samoin oli puhetta siskon kanssa omien ohjelmien tekemisestä ja musiikin valitsemisesta. Päätettiin aloittaa ohjelmien teko pallo-ohjelmasta. Ehkäpä kuukauden kuluttua se on jo hyvällä mallilla ja harjoittelu sen osalta jo pitkällä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Voimistelunäytös




Tänään oli Vantaan Lumossa Stara voimistelutapahtuma, jonka SC Vantaa oli järjestänyt. Aamun esityksissä mukana oli myös Saga sekä viisi muuta Uniikit Y ryhmän voimistelijaa. Saga esitti tällä kertaa Special Olympics level 2 keilaohjelman, jota edellisinä päivänä sekä edellisen viikonlopun aikana tehostetusti harjoiteltiin.

Esitys sujui hienosti, muutama yksityiskohta joita treeneissä oli käyty läpi, eivät täysin menneet niin tarkasti kuin oli tavoitteena, mutta kokonaisuutena suoritus oli erittäin onnistunut.





torstai 16. marraskuuta 2017

Valio Akatemian stipendi ja Rushissa trampoliinillä

Tänään jaettiin Valion pääkonttorilla Valio Akatemian stipendit. Usean erilajin nuorta edustajaa niin seuroista kuin yksilölajeista oli vastaanottamassa myönnettyä stipendiä. Hakijoita oli yli 1400 joista noin 300 sai stipendit, Saga yksi kiitollinen ja iloinen stipendin saajista. Tästä linkistä pääse näkemään mitä Kerttu Niskanen totesi Sagan stipendistä.  Stipendien jakotilaisuuteen mennessä ulko-ovella tapahtui pieni kaatuminen, jolloin reikäfarkkujen polveen tuli hiukan suurempi reikä ja vertavuotava pintahaava. Kipu polvessa ja verenvuoto ehtivät onneksi helpottaa ennen stipendien jakoa joka sujui hienosti.


Stipendien jaon jälkeen oli pikainen siirtyminen Vantaan Rushiin hyppimään trampoliinilla. SC Vantaan Uniikit -ryhmällä oli tänään joukkueilta, tunti hyppelyä trampoliineilla. Koko joukkueella oli hauskaa ja hyvä lämpö tuli hyppien.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Treenejä, töitä ja Valio Akatemian stipendi

Valmistautuminen ensi viikon stara tapahtuman esitykseen on
hyvässä vauhdissa. Viikonloppuna ehti käydä pari puolentoista tunnin sessiota keilaohjelman harjoittelua. Ohjelma alkaa olla ajoituksineen hyvällä mallilla, joten viimeistelyä vaille ensi viikonlopun esitykseen. Lisäksi viikkoon on mahtunut kahdet seuran harjoitukset sekä ratsastusta ja partiota.

Lauantaina ehti harjoitusten lisäksi käydä katsomassa Vantaan Lumossa joukkuevoimistelun kisoja, joissa Tapiolan Voimistelijoiden Kaste voitti oman sarjansa. Lisäksi SC Vantaan joukkueet pärjäsivät hienosti.
Työssäoppimisen jakso hotellilla jatkuivat loppuviikosta maanantain ja tiistain ollessa koulua. Viikolla tuli myös iloinen tieto, stipendihakemukseen tuli positiivinen vastaus. Valio Akatemia myönsi merkittävän stipendin kisamatkoihin, leireihin ja mahdollisiin varusteisiin.

Ensi vuonna edessä on todennäköisesti avoimet pohjoismaiden Special Olympics alppimestaruuskisat Norjassa, ehkä osallistuminen Tanskaan rytmisen voimistelun kisoihin. Mietinnässä on osallistuminen heinäkuun alussa Saksan Bochumissa pidettävien rytmisen voimistelun maailman Down S. mestaruuskisoihin. Valio Akatemian stipendi tulee hyvään tarpeeseen. 

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Työssäoppimista, treeniä ja kisoja katsoen


Valmiina ensimmäiseen TOP jaksoon
Tällä viikolla alkoi TOP eli työssäoppimisen jaksot, kuuden viikon ajan keskiviikosta perjantaihin on työssäoppimista ja alkuviikot koulussa. Ensimmäinen työpaikka on SOL siivouspalvelulla Scandic hotelilla. Töissä on tehty huonesiivouksia ja muuta hotellilla tapahtuvaa siivousta työssäohjaajan avustuksella ja opastuksella.

Rytmisen voimistelun treeneissä on valmisteltu joukkueenohjelmaa joulunäytöstä varten. Hiljalleen alkaa ohjelma olla sisäistettynä, joten voidaan keskittyä liikkeiden yhtenäisyyteen ja liikeratojen hallintaan. Ennen näytöstä on kuitenkin edessä esiintyminen stara tapahtumassa Vantaalla, jossa ohjelmassa on level 2 keilat. Esiintyminen on hyvää treeniä kun kilpailuja on harvakseltaan. Viikkoon mahtui myös ratsastusta ja partiossa käynti.

Lauantaina oli hienoa olla seuraamassa joukkuevoimistelukilpailuja Tapiola Cupissa.Tapiolan voimistelijoiden Kaste jossa sisko voimistelee, voitti oman sarjansa. Samalla pääsi näkemään ja kannustamaan myös oman seuran SC Vantaan joukkueiden hienoja suorituksia. Ennen kisoja oli hyvää aikaa käyväistä kiipeämässä hiukan portaita.

Porrastreeni hienossa syyskelissä