Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Voimisteluharjoittelua

Viikko on ollut tiukkaa harjoittelua. Alkuviikkoon mahtui ratsastusta ja partiota,
samalla kotona olohuoneessa uuden naruohjelman läpikäyntiä ja liikkeiden harjoittelua. Torstaina oli seuran harjoitukset ja viikonloppuna 6-7 tuntia treeniä Kauniaisten Liikuntastudio Hyvä Olo -salilla, joka tulee varmasti olemaan kevään ja alkukesän aikana kovassa käytössä ennen MM-kisoja. Sunnuntaina oli kahdet treenit,  ensin salilla ja pari tuntia myöhemmin seuran yhteiset treenit, jaksamisen kanssa ollut mitään ongelmaa.

Viikonloppuna harjoiteltiin salilla, perjantai meni vielä pallo ja keilaohjelman parissa, mutta lauantaina käytettiin enemmin aikaa naruohjelman tekemiseen. Lauantaina käytiin ensi kertaa uusi naruohjelma kokonaan läpi ja katsottiin ja mietittiin minne eri liikesarjat suuntautuvat ohjelman aikana. Hyvin saatiin suunnat katsottua ja ohjelma kasaan.  Ohjelman läpiviennistä otettiin videot niin saatiin niiden avulla valmentajilta hyviä neuvoja mihin asioihin pitää erityisesti kiinnittää huomioita, jotta esityksestä tulee siistimpi ja ryhdikkäämpi.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kisakatselmus

Viime perjantaina järjestettiin oman seuran, Sport Club Vantaan,
kisakatselmus. Siellä oli ensi esiintyminen uudella pallo-ohjelmalla yleisön edessä. Kokonaisuus sujui hyvin, mutta jonkin verran tarvitsee vielä joitain kohtia saada toimimaan sulavammin. Samoin isolla matolla pitää päästä treenaamaan ennen toukokuun kisoja ja hakea oikea aloituspaikat ja tarkistaa ohjelman etenemissuuntia, mutta voimistelija itse viihtyi matolla erittäin hyvin. Samoin pääsi jälleen Kinesis ja Kinesis Jr joukkueiden esitykset ja heidän kanssa yhteiseen kuvaan, joka on joka kerta erityisen hieno kokemus.

Viikonloppuna oli Hvittorpissa viikonlopun kestävä leiri jonne kiirehdittiin kisakatselmuksen jälkeen. Leirillä oli paljon tuttuja, joiden kanssa oli mukavaa viettää viikonloppua. Leirin jälkeen sunnuntaina oli vielä Uniikkien harjoitukset illalla. Ennen harjoituksia käytiin kotona naruohjelmaa läpi, jonka pikku sisko oli tehnyt loppuun, joten sen kimppuun pääse nyt täydellä tarmolla. Vielä nauhaohjelman
laatiminen niin kaikki ohjelmat tulevia kisoja varten alkavat olla valmiina ja pääsee harjoittelemaan niiden parissa kunnolla. Ensimmäisiin kisoihin on aikaa vielä noin seitsemän viikkoa, joten harjoitella pitää aktiivisesti joka päivä.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Voimistelua, kohti kesän MM-kisoja


Alppikisojen jälkeen alkoi tiukka treenaaminen rytmisen voimistelun kisoihin. Olohuoneessa alkoi ohjelmien harjoittelu ja liikeratojen hiominen. Torstaisin on seuran SC Vantaan treenit ja viikonloppuna kolmena päivänä voimistelusalilla harjoittelua. Lisäksi toinen seuran treeni vielä sunnuntai-iltana. Pieni muutos tehtiin vielä pallo-ohjelmaan, joka on ensi kertaa tarkoitus seuran kisakatselmuksessa. Myös keilaohjelma alkaa sujua jo kokonaisuudessaan, pieniä muutoksia vielä varmaan tulee, mutta siinäkin pääsee hiljalleen hiomaan liikkeiden jatkuvuutta, sulavuutta ja liikkeiden laajuutta. Naru- ja nauhaohjelma ovat vielä tekeillä, tavoitteena on saada ne valmiiksi ennen toukokuun alun Special Olympics mestaruuskisoja Vantaan Lumossa.

Tavoitteena on saada mahdollisemman paljon esiintymis- ja kisakokemusta uusilla ohjelmilla. Toukokuun kisojen jälkeen on vielä pari kuukautta saada ohjelmat MM-kisakuntoon Saksaan. 

Viikkoon mahtui myös ratsastusta. Tallilla Riemu -hevonen lainasi hetkeksi lisä"hiukset" kuvaan. Keskiviikkona saatiin vahvistettua kesätöiden ajankohta ja tehtyä työsopimus kesätöiden osalta kesän alkuun. 

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Alppihiihtokisat Furuntangenissa Norjassa






Matka Norjan Furutangeniin alppihiihtokisoihin alkoi torstai aamuna. Joukkueen kokoontuminen oli lentokentällä, niin alppihiihtojoukkue kuin hiihtäjät, jotka kilpailivat myös Norjassa, olivat innoissaan alkavasta kisamatkasta. Lento oli Osloon, josta edelleen matka jatkui bussilla reilu pari tuntia kohti Furutangenin hiihtokeskukseen.

Perillä odotti hienot maisemat ja napakka pakkanen. Ruokailun jälkeen hoidettiin majoittuminen. Viihtyisissä mökeissä oli hyvä nukkua ja valmistautua kilpailuihin. Muutoinkin järjestelyt olivat loistavat.


Aamulla pakkasta oli edelleen reilu 20 astetta, mutta onneksi aamupäivällä hiukan lämpeni ja aamutreenit rinteessä päästiin vetämään läpi kelvollisessa hetkellisesti aurinkoisessa kelissä. Iltapäivällä alkoi valmistautuminen ensimmäiseen kisaan, joka oli paripujottelu. Ajanottorannekkeet sidottiin jalkaan ja sitten rataan tutustuminen. Kaikkiaan tehtiin neljä laskua, joista kolme oli varsinaisia kilpailusuorituksia pareittain. Lähtöpaikalla oli melko tuulista ja kylmää, mutta kisa sujui hyvin, tuloksena toinen sija niukasti voittajasta jääneenä.
Lauantaina kisat olivat jo aamupäivällä, vuorossa oli suurpujottelu. Aamupalan jälkeen kisailijat lähtivät harjoitusradalle saamaan hiukan tuntumaa mäkeen. Muutaman harjoituslaskun ja pienen tauon jälkeen oli tutustuminen päivän rataan. Kisalaskuja oli kolme, josta kahden parhaan laskun aika laskettiin yhteen. Tällä kertaa Saga vei voiton niukalla erolla.

Sunnuntaina aamu näyttäytyi pilvisenä mutta muuttui aurinkoiseksi ja kisat saatiin vietyä läpi hienossa kelissä. Sunnuntaina vuorossa oli pujottelu, jossa oli kolme laskua kuten suurpujottelussa. Aamulla oli jälleen hyvä aamutreeni ja tuntuman hakemista. Kisa sujui hyvin ja vauhti lisääntyi joka laskulla, mutta ei aivan riittänyt voittoon, sijoituksena hieno toinen sija johon voi olla hyvin tyytyväinen.
Palkintojen jako
Jouki Tikkasen kanssa yhteiskuvassa


Paluumatkalla lentokentällä oli iloinen yllätys, Suomen rytmisen voimistelujoukkue oli palaamassa samaan aikaan Pohjoismaiden mestaruuskisoista Oslon läheltä. Saga pääsi tapaamaan vajaan parin vuoden tauon jälkeen Jouki Tikkasen. Saga oli erittäin otettu ja onnellinen juttutuokiosta Joukin kanssa samoin voimisteluvalmentajien kommenteista ja kannustuksista kohti ensi kesän rytmisen voimistelun DS MM-kisoja. Upea ja merkittävä kohtaaminen. Oli myös hienoa löytää yhteiskuva Joukin kanssa Tampereen Sisun Instasta ja samoin hieno yllätys oli SC Vantaan Instassa tekemä onnittelunosto.