Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Ratsastusta ja muita harrastuksia


215 rappusnousua
Koulussa kaikki on sujunut hienosti ja päässyt taas hyvään rytmiin niin aikaisten aamuheräämisten, kuin itse koulunkin kanssa. Uusi opettaja on tullut tutuksi, samoin pari uutta oppilasta, jotka tulivat ryhmään.

Ratsastus on alkanut myös hienosti, säät ovat suosineet, ja on päässyt ratsastamaan hyvissä keleissä ainakin syyskauden ensimmäiset tunnit.

Voimistelussa treenit ovat jatkuneet kerran viikossa- Uniikkien harjoituksissa ja kotona on tullut tehtyä venyttelyitä, hiukan välineharjoittelua, muutamasti stara ohjelmaa, sekä hiukan rapussissa nousuja. Samoin sadan metrin vetoja on käyty tekemässä kun säät ovat olleet niin hyvät. Nyt pitää alkaa taas palauttelemaan mieleen paremmin omia ohjelmia, ja alkaa miettimään lisää uusia ja haastavampia liikkeitä uusiin ohjelmiin. Viikonloppuna oli tarkoitus käydä salilla harjoittelemassa ohjelmia, mutta pieni flunssa iski loppuviikosta. Oli parempi antaa flunssan parantua, joten ensi viikolla alkaa tehokkaampi treenaaminen. Uusien liikkeiden harjoittelu ja peruskunnon kehittäminen ovat alkuun oleellisimpia harjoitellun alueita ja samalla pitää miettiä mitä liikkeitä uusiin ohjelmiin sisällytetään.

maanantai 13. elokuuta 2018

Koulua ja koirajuttuja

Kohti toista lukuvuotta

Koulun alkaminen oli mukavaa, koska tapasi taas luokkakavereita ja tuttuja opettajia. Uusien oppilaiden joukossa oli useampi tuttu eri harrastusten parista. Eka viikko meni totutellessa koulurytmiin, mutta nopeasti siihen tottui.

Viikolla alkoi myös SC Vantaan treenit Uniikit Y:n kanssa. Treenikausi alkoi mainiosti, lähes kaikki pääsivät paikalle ensimmäisiin treeneihin. Treeneissä aloitettiin  harjoittelemaan ohjelmia ja välinetekniikkaa. Hiljalleen alkaa myös täysipainoinen harjoittelu sekä uusien ohjelmien luominen tulevia kisoja varten. Ensi viikolla alkaa myös ratsastustunnit Kartanon Ratsastajissa.

Viikonloppuna oli käynti Lappeenrannassa tapaamassa mummoa, serkkuja ja setiä. Mummo oli tehnyt herkullisen mustikkapiirakan ja mansikkakakun.

Maisan kanssa on ollut hauskaa ja on tehty useampia vauhdikkaita metsälenkkejä.

maanantai 6. elokuuta 2018

Voimisteluleiri ja asumisharjoittelua

Viime viikolla oli SC Vantaan Let's go leiri jossa treenattiin tiukasti, leiri oli hyvää valmistautumista syksyn harjoitteluun. Leirillä oli moninaista harjoittelua. Välinetekniikkatreeneistä sai hyvää pohjaa syksyn treeneihin, samoin liikkuvuus- ja voimatreenit olivat hyviä. Yhteiset lämmittelyt olivat erityisen mukavia.

Muutoin viikko sujui asumisharjoittelussa, jossa harjoiteltiin pyykkäämistä ja lattioiden pesua. Välillä käytiin kaupassa ostoksilla.

Lauantaina Saga oli omien  kavereiden kanssa Linnanmäellä, jossa oli tosi mukavaa hengailla. Sunnuntaina tuli käymään Maisan-pennun sisko ja emo leikkimään Maisan kanssa, koiria oli kiva katsoa.