Sivun näyttöjä yhteensä

Rytminen voimistelu

Saga aloitti rytmisen voimistelun kilpaharrastamisen 2014, sitä ennen hän oli ollut mukana OVOn liikuntaryhmässä ja esiintynyt ryhmän kanssa mm. OVOn 50-vuotisjuhlagaalassa. Liikkuvuus on ollut kohtuullisen hyvä jo pienenä. Pikkusiskon sekä luokkakavereiden harrastaessa rytmistä voimistelua, laji tuli Sagalle tutuksi. Myös Sagalla oli omat harjoitusvälineet, mutta harrastamien tapahtui kotona sisällä ja pihalla, joko yksin tai yhdessä siskon tai luokkakavereiden opastuksella.

Seuraa, jossa olisi ollut mahdollisuus alkaa harrastamaan rytmistä voimistelua ei kovin helposti löytynyt. Varsinaisesti harrastus pääsi vihdoin alkamaan valmentajan löydyttyä Sport Club Vantaasta. Mari Mieskonen otti Sagan valmennukseen ja alkoi upea taival kohti Los Angelesin Special Olympics maailman kisoja vuonna 2015. Ensimmäiset kilpailut käytiin Kisakallion urheiluopistolla, joka on myös voimistelijoiden pääasiallinen harjoituspaikka. Tuolloin Saga oli ehtinyt opetella vasta Special Olympics ohjelmista pallo-ohjelman jonka hän menestyksekkäästi suoritti. Ensimmäisten kisojen jälkeen alkoi muiden ohjelmien varsinainen opettelu. Kesällä tuli tieto pääsystä seuraavan vuoden Special Olympics maailman kesäkisoihin Los Angelesiin.


Marin viimeiset sparraukset ennen kisaa
Vammaisurheilu ja liikuntalehdessä 3/2014 sivuilla 40-41 Sagan ensimmäisistä kisoista juttu ja hiukan harrastuksen alkutaipaleesta.

https://issuu.com/huima/docs/vammaisurheilu_ja_liikunta_3_2014_i

Syksyllä 2014 ilmestyneessä Voimistelu -lehdessä kerrottiin Sagan alkutaipaleesta rytmisen voimistelun parissa ja kuinka vihdoin löytyi seura ja valmentaja. Hiljalleen alkoi löytyä seuraan muita lajin harrastajia ja kasaan saatiin useamman urheilijan ryhmä. Vuoden 2017 alussa harrastajia oli jo pari kymmentä joista useat ovat käyneet myös kilpailemassa Suomen Special Olympics kilpailuissa. Lisäksi pojille on saatu oma harrasteryhmä kasaan.

Loppu vuosi oli hyvää harjoittelua ja valmistautumista Los Angelesiin Special Olympics maailman kisoihin 2015. Esiintymiset SC Vantaan tapahtumissa toi hyvää kokemusta ja varmuutta esiintymisiin. Loppu vuodesta tuli vielä iloinen yllätys kun Saga valittiin Espoon vuoden urheilijaksi. Valinta toi mukanaan merkittävän huomion Special Olympics rytmiselle voimistelulle useiden valinnasta poikineiden haastattelujen ja artikkeleiden muodossa. Helsingin-Sanomien toimittaja Kimmo Oksasen tekemä upea juttu "Downin oireyhtymä ei hidasta Saga Hännistä: Hän on Espoon vuoden urheilija" täydennettynä Sami Keron ottamilla hienoilla kuvilla ilmestyi joulun lehdessä. Siitä oli iloa hyvin monelle.

Keväällä Saga osallistui neljään lajiin Special Olympics Suomen kilpailuissa, nuo kaikki hän suoritti myös Los Angelesissa maailman kisoissa. Toukokuussa toimittaja Marika Aho teki muutaman minuutin mittaisen mainion kokonaisuuden Urheiluruutuun Sagan siihenastisesta taipaleesta urheilun, erityisesti voimistelun parissa ja valmistautumisesta Los Angelesin kisoihin. Haastattelu tiivistettynä Ylen sivuilla

Saga ja PKN
Kesä meni tiukasti harjoitellen ja keskittyen Los Angelesin matkaan. Kevään ja kesän aikana Saga teki jokaisen ohjelman läpi yli 250 kertaa, lisäksi oli paljon muuta harjoittelua. Kesäkuussa oli esiintyminen Narinkkatorilla, jossa Suomen Special Olympics joukkue esiintyi yleisölle. Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen kokoon pano tuli myös kohdattua. Heinäkuun lopulla Saga lähti Suomen joukkueen kanssa kohti kisakaupunkia.

Joukkue vietti ensimmäiset päivät San Diagossa ennen saapumista Los Angelesiin. Kisojen avajaiset olivat huikeat, maailmanluokan esiintyjineen.  Avril Lavigne Fly kappaleellaan oli yksi kohokohtia kuten Michel Obaman puhe. Voimistelijoilla alkoi omat kisat kilpailujen alkupäivinä. Ensi oli vuorossa divisioinnit ja seuraavana päivä kilpailut. Ohjelmassa vanne, nauha, pallo ja naru sekä yhteiskilpailu. Suoritukset sujuivat loistavasti, suuria virheitä tapahtunut. Tuloksena kultaa, hopeaa, pronssia, neljäs sekä viides sija.
Onnellinen mitalisti


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti