Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Valmistuminen koulusta ja töihin


Kolmen vuoden uurastus Järvenpään Spesiassa loppui toukokuun lopussa valmistumiseen. Hienosti sujui niin itse koulu kuin myös pitkät koulumatkat. Paljon hyviä muistoja jäi myös mukaan. Sagalla on nyt koulutus toimitilahuoltajaksi. Syksyksi oli haku tanssilinjalle, mutta sieltä ei auennut paikkaa ainakaan tässä vaiheessa.

Kesäksi on töitä Linnanmäellä useampana päivänä viikossa, joten siinä mielessä tilanne on hyvä, kiitos siitä Me Osalliset ry:n antamasta avusta ja tuesta. Työnhaku on kuitenkin päällä, jotta löytyy ympärivuotinen työpaikka.
Valmiina töihin, Linnanmäki

Treenaaminen jatkuu kuten ennenkin, tosin nyt salilla käyntejä ei ole tullut, mutta ulkotreenit ovat lisääntyneet. Kotona tehtyjen voimistelutreeninen lisäksi on ollut aiempaa enemmin juoksua niin radalla kuin portaissa. Sadalla metrillä oma ennätyskin hieman parani alkukesästä ja rappusissa juoksu sujuu hyvin.



Kansainvälinen Zoom rytmisenvoimistelun
 treeni
Lisäksi Saga on ollut mukana kerran viikossa kansainvälisessä Special Olympics rytmisen voimistelun Zoom ryhmässä harjoittelemassa. Mukana ollut lähes sata osallistujaa mm. USAsta, Iso-Britanniasta, Venäjältä, Kreikasta, Italiasta, Costa Ricasta, Brasiliasta, Irlannista, Slovakiasta jne. Hienoa kun valmentajat eripuolilta maailmaa vetävät treenejä. Kreikkalaiset Special Olympics lähettiläät Annie ja Klelia Pantazi, joilla on menestystä rytmisessä voimistelussa olympia ja mm-tasolla, ovat olleet ohjaajina, tanssiohjausta on saatu Brasiliasta ja USA:sta ohjaajat ovat tuntien alkuun vetäneet alkulämmittelyn ja ohjanneet joitain voimisteluliikesarjoja. Voimistelijoille on annettu myös kuuden tai halutessa kahdeksan viikon treenihaaste, jota kukin voi tehdä päivittäin.