|
Kisalasku, kuva Lauri Jaakkola |
Saga sai upeasti pronssia suurpujottelusta Special Olympics talvimaailman kisoista Itävallassa. Ensimmäisen lasku sujui hyvin vauhdikkaasti, selkeästi edellisen päivän onnistunutta laskua vauhdikkaammin. Aamusta rata oli vielä kohtuullisessa kunnossa ja se näkyi myös laskujen ajoissa. Myös muilla saman sarjan laskijoilla vauhti oli edellistä päivää nopeampaan, joten edellisen päivän laskujen mukainen järjestys säilyi ensimmäisen laskun jälkeen, Saga neljäntenä. Päivän edetessä rata muuttui raskaammaksi ja kilpailu venyi yli puolitoista tuntia pidemmäksi kuin aikataulussa oli suunniteltu. Eri sarjoissa tapahtui useita kaatumisia, jotkut hurjan näköisiä. Suuremmilta loukkaantumisilta vältyttiin, mutta ilman kipuja ja särkylääkkeitä kaikki eivät selvinneet.
Saga onnistui tänään loistavasti molemmissa laskuissa. Toiseen laskuun Saga lähti takaa-ajajana, Saga onnistui kirimään ison eron kiinni ja 1,13 sekunnin marginaalilla saavutti pronssia. Palkinnot jaettiin muutama tunti kilpailujen jälkeen Schladmingin keskustassa, joten vauhtia riitti heti kisojen jälkeenkin.
Kilpailijoilla oli pitkä päivä ja aikataulujen muutokset toivat merkittäviä haasteita huoltoon, ruokailua siirrettiin päivän aikana kahdeksan kertaa. Hienosti koko Suomen alppijoukkue jaksoi ja selvisi päivästä. Sagalla ja suurimmalla osalla joukkuetta kilpailut jatkuvat huomenna pujottelun divisiointilaskuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti