Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen kisapäivä, suurpujottelu, divisiointi

Kauan odotettu ensimmäinen kilpailupäivä koitti tänään. Joukkue oli jo hyvissä ajoin aamulla ennen kahdeksaa rinteessä tutustumassa rataan. Yhdeksän jälkeen alkoivat ensimmäiset laskijat suorittamaan laskuja, laskut joiden perusteella huomiset finaaliryhmät muodostetaan. Toinen laskukierros alkoi puolenpäivän aikoihin, joten pitkän päivän saivat urheilijat olla rinteessä.


Sagan ensimmäinen lasku sujui hienosti, kunnes puolenvälin kohdalla tapahtui harmillinen kaatuminen. Saga kuitenkin nousi rinteessä hienosti pystyyn ja vei oman laskunsa loppuun maalissa hurjasti tuulettaen ja iloiten. Keli oli lämmin ja rinne oli raskas ja erittäin haastava laskea, useita kaatumisia nähtiin päivän aikana. Toiseen laskuun Saga lähti hyvillä mielin, kaatumisesta huolimatta. Toinen lasku sujui hienosti ja iloitseminen maalin tulon jälkeen sen mukaista.

Huomenna on vuorossa heti aamusta finaalilaskut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti