Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Asumisharjoittelua, työssä oppimista ja treeniä


Viikko on ollut tekemisten osalta monipuolinen, keskiviikkona alkoi työssäoppimisjakso, joka kestää viisi viikkoa. Työjakson aikana on kolme päivää viikossa töitä ja kaksi päivää koulua. Työssäoppimisjakson pääsi tällä kertaa tekemään Kuitinmäen koulun keittiöön, tuttu miljöö kymppiluokan ajalta. Tälle viikolle ajoittui myös asumisharjoittelujakso, josta käsin hoitui työt ja treenit. Asumisharjoittelussa oli jälleen oikein kivaa.

Työssäoppimisharjoittelussa
Treenien osalta nauhaohjelmaa harjoiteltiin kotona olohuoneessa alkuviikosta ja viikonloppuna kahtena päivänä käytiin salilla, jossa ensikertaa nauhaohjelma harjoiteltiin kokonaan läpi ja se menikin hienosti ilman, että piti muistuttaa mikä liike oli aina seuraavana. Paljon on vielä siistittävää liikkeiden ja sujuvuuden kanssa, mutta niihin on nyt hyvä tarttua ja keskittyä, kun kokonaisuus on hyvin kasassa. Ainoastaan käytettävissä oleva tila alkaa käydä pieneksi koko ohjelman tarkkaan läpi viemiseen, mutta hyvin kuitenkin mahtuu tekemään perustreeniä. Lisäksi oli kahdet seuran treenit joissa ohjelmia myös harjoiteltiin ja hiottiin.

Asumisharjoittelussa
Iloinen yllätys loppuviikosta tuli myös Voimisteluliitosta jolta Saga saa MM-kisoihin edustusasun. Saa ylpeänä kantaa Suomen asua Saksan kisoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti