Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 10. syyskuuta 2018

Synttärit, teatteri ja harjoittelua



Edellisellä viikolla oli kahdet Uniikkien treenit joissa tehtiin muun harjoittelun ohessa kuntotestit. Testit antoi hyvän vertailupohjan tuleviin testeihin. Lihaskunto ei ole ihan  huipussa, mutta kovalla työllä se varmasti kohoaa, sisko teki saman tien hyvän harjoitteluohjelman, jolla voi lähteä parantamaan lihaskuntoa.

Kahdesti ehti käydä myös lähisalilla harjoittelemassa, toisella kertaa harjoiteltiin eri tasapainoja ja testailtiin hieman liikkeitä joita voisi laittaa tulevaan pallo-ohjelmaan. Pallo-ohjelman musiikki on nyt valittu ja ohjelman teko pääsi hyvään vauhtiin. Uudessa ohjelmassa on aiempaa enemmin vauhtia ja myös haastavampia liikesarjoja, joten työstettävää niiden kanssa riittää. Ja ratsastus oli jälleen tiistaina. Ratsastus sujui hienosti Herkku nimisellä hevosella.

Viikonloppuna oli myös paljon kulttuurikokemuksia, kun kaverin synttärijuhlat alkoivat Amos Rex museoon tutustumisella. Se oli hieno kokemus kaikin puolin, ja sieltä sitten Hard Rock Cafeseen syömään. Tosi kivat juhlat ja pääsi tapaamaan kavereita. Edellisenä iltana käytiin teatterissa katsomassa Kinky Boots musikaali joka oli todella hyvä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti