Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesätöissä McDonaldsissa ja kesätreenit

Viikko alkoi hiukan jännittäen miten alku sujuu kesätyöpaikassa Niittykummun McDonaldsissa. Paikka on tuttu TET jaksolta viime syksyltä joten sen puoleen oli jännityksen lisäksi paljon intoa odottaessa töihin pääsyä tuttuun ja viihtyisään paikkaa. Ensimmäisenä päivänä aikana sai hyvää perehdytystä ja nopeasti kaikki palautui mieleen. Ensimmäisen päivän jälkeen työt sujuukin itsenäisesti ja tarvittaessa kysellen lisää tehtäviä. Töissä on niin roska-astioiden tyhjennystä kuin pöytien pyyhkimistä, ulkoalueiden siivoamista, tarjottimien pesua ja niiden toimittamista myyntitiskille ja paljon muuta. Hauskaa on ollut ja puhdasta jälkeä.

Harjoittelun puolella on alkanut kesätreenikausi ja kunnon nostattaminen kohti syksyä. Ohjelmassa on ollut juoksua, lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Voimisteluohjelmien tekeminen on ollut alkuun hiukan vähemmällä tekemisellä, koska läheinen harjoittelusali on kesän suljettuna, mutta ohjelmiakin varmasti ehtii käydä läpi vielä useaan kertaan. Alkuviikolla ehti käydä myös hierottavana, jotta paikat pysyy kunnossa niin töissä kuin treeneissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti